Pimeä ja sateinen aamu alkoi ankeasti. Työkaveri astui kahvihuoneeseen samoin miettein, todeten ”taas kaikkea kauheasti tulossa, voidaanko tehdä jotain”? Samanaikaisesti kahvihuoneen puolapuihin heijastui työmaan valo, kuin kuun valokeila konsanaan. Sekunnin sadasosassa hiivimme valokeilaan, poseeraten kuin Bond. Ilo lisäsi kierroksia koneeseen ja Spotifysta lähti soimaan James Bond -soittolista. Pahaa aavistamattomat kollegat astuivat kahvihuoneeseen juuri piruetteja ja näyttäviä kierimisiä tehdessämme ja ääneen nauraessamme. Muutaman minuutin hippa sai päivän alun näyttämään toiselta. Kehossa asunut alivireys nousi yhteisen ilottelun myötä parempiin lukemiin.
Korona ja sen myötä tullut digiloikka muutti suuresti yhteiskuntaamme, tapaamme olla vuorovaikutuksessa sekä tehdä työtä. Etätyö ja osittainen etätyö tuli jäädäkseen. Digiloikassa on ollut huomattavia etuja, kuten työnteon tehostuminen, tiimien napakoituminen, joustavuus ja erilaisten työmuotojen lisääntyminen, jotka sallivat esimerkiksi liikuntarajoitteisten entistä paremman mahdollisuuden osallistua työelämään (1). Terveyspsykologina kannan huolta kuitenkin myös varjopuolista. Etätyön riskeinä vaanivat eritoten jatkuva multitaskaus, taukojen unohtuminen ja vuorovaikutuksen kapeutuminen (1, 2). Teams-palaverista toiseen hypätään lennossa, samalla ruokaillen, sähköpostiin vastaten ja kauppalistaa miettien.
Päivän päätyttyä olo voi olla jyrän alle jäänyt, sähköinen ja tyhjäkäynnillä oleva.
Sivutyössäni työterveysvastaanotolla minulta kysytään lähes aina, että miksi työpäivien jälkeen väsyttää ja palautumista ei tapahdu. Ennenkin on jaksanut painaa koko päivän putkeen tauotta ja ravinnotta! Terveyspsykologia tämä yleisen jaksamisen inflaatio ei yllätä. Ihmisen aivot eivät kykene mukautumaan nykyajan alati kiihtymään työelämään tai sopeudu digiloikan tahtiin, vaan lajityypilliset tehdasasetukset laittavat liinamme kiinni tasaisin väliajoin, jotta koneemme pysyy toimintakykyisenä. Kykenemme keskittymään puoli tuntia – maksimissaan tunnin intensiivisesti ja tehokkaasti, ennen kuin mieli lähtee vaeltamaan. Mielellä kun on tarve ja pakkokin vaeltaa, ottaa etäisyyttä, jotta nousu kohti uutta älyllistä ponnistusta voi alkaa (3).
Ärsykkeiden perässä juostava nonstop-temppurata ei tee kenellekään hyvää. Jotta jaksamme, meidän tarvitsee säännönmukaisesti myös jumittaa, viipyillä, herkistyä ja ihastella.
Ihmistieteilijänä koen digiloikan suurimpana haasteena sen vaikutuksen yhteisöllisyyteen. Etätyö kaventaa perustavanlaatuista tarvetta muiden läheisyyteen ja siitä voimaantumiseen. Lajikehityksemme historiassa lauman merkitys yksilölle on korvaamaton. Olemme psykologisesti, sosiaalisesti ja fysiologisesti rakentuneet toisistamme riippuvaisiksi, tukemaan niin kasvua kuin hengissä selviytymistä. Peilisolujärjestelmämme mahdollistaa toisen sanattoman ymmärtämisen, tilanteiden ennakoimisen, ja tilanteeseen sopivan toiminnan käynnistämisen (4). Hermostomme virittyvät toistemme taajuuksille tasapainottamaan koettua sanatonta kuormaa. Kokemus olla osana laumaa, hyväksyttynä, arvostettuna, kannateltuna lienee hyvin erilaista ruutujen takaa.
Kävin työhyvinvointiasiantuntija Sirpa Silventoisen kanssa inspiroivan keskustelun erilaisista yhteisöllisistä tavoista palautua. Sirpa oivallisesti jaotteli omat kokemuksensa keventelyyn ja hullutteluun. Itse miellän keventelyn olevan tunnelmaa kohottavia verbaalisia letkautuksia. Hulluttelu puolestaan isomman vaihteen kääntämistä silmään, tutussa ja turvallisessa ympäristössä, jossa siirrytään puheesta luovan toiminnan tasolle. Eri tilanteissa kaivataan erilaisia keinoja, myös työelämässä. Palautuminen ei ole vain hihittelyä. Palautumista voi olla myös se, että laskeudutaan yhdessä vaikeiden tunteiden äärelle, antaen peilisolujen ja hermoston jakaa kokemuksemme, joka on verbalisaatiokykymme ulkopuolella.
Kehossa asunut alivireys nousi yhteisen ilottelun myötä parempiin lukemiin.
James Bonditar -tuokiomme voi kuulostaa monelle tekstiä lukevalle olevan ”too much”. Sen tarkoitus on kuitenkin olla vain yksi esimerkki yhteisöllisyyden merkityksellisyydestä ja sen nopeasta piristävästä vaikutuksesta jaksamiseemme. Vain hetken hullutteluilla on mahdollista optimoida parempaa työvireyttä. James Bondittaruus ei ehkä etänä olisi toiminut yhtä voimallisena kokemuksena. Etätyötä tekeville kuitenkin toivoisin vastaavanlaisia, omalle laumalle sopivia hulluttelutuokioita.
Blogitekstin tarkoitus on ohjata huomio etätyötä tekevien yhteisöllisyyden ja jaksamisen vahvistamiseen. Minulle ja Sirpalle tuli mieleen muun muassa seuraavanlaisia tapoja, joilla etäyhteisöllisyyttä voi koittaa vaalia:
1) Säännölliset etäkahvit Antakaa mielen vaeltaa ja juttujen rönsyillä-luvan kanssa. Parhaat ideat syntyvät, kun ei ole suorittamisen painetta tai päämäärää. Jokainen saa tulla sellaisena kuin on.
2) Perjantaiporinat Puuskuttakaa kimpassa ulos viikon tähtihetket risuineen ja ruusuineen. Oiva siirtymäriitti kohti omaa elämää. Siinä sivussa kehu kaveria ja tirauttakaa Vain elämää-kyyneleet.
3) Yhteistanssit tai kuorokaanonit Been there, done that! Koronan tullessa vedimme kollegoiden kanssa kauneimmat joululaulut, ja niitä olisi voinut kutsua enemmänkin kauheimmiksi kaanonlauluiksi. Enempää yhteisöllistä ei voi olla, kuin laulaa porukalla kaanonina nuotin vierestä ja nauraa!
4) Kohtuullinen kuukkelointi Hyväntahtoiset digikuukkelit (5) iskevät työpäivän lomassa keventävää meemiä toisen perään, mutta haastavat samalla rajallista keskittymiskykyämme. Kun ymmärrämme kuukkeloinnin tarpeen ja sovimme sille pelisäännöt, saadaan kuukkelointi kanavoitua päivän piristysruiskeeksi.
5) Kohti leijonan luolaa Yhteinen sovittu nyyttärilounas sekä yhteisölle sopivaa ohjelmaa. Säännöllisin väliajoin on hyvä altistaa itseään taas aidoille kohtaamisille.
Mitkä ovat sinun tapojasi pitää yllä työn tai etätyön yhteisöllisyyttä? Tai mikä on sinun kokemuksesi työyhteisön hulluttelusta?
Lähteet:
1) Työn uudet muodot ja työkyvystä huolehtiminen – terveyskäyttäytyminen etätyössä TUTKIMUSHANKKEEN LOPPURAPORTTI TTL-978-952-391-078-2.pdf (julkari.fi)
2) Etätyön kaikkia riskejä ei vielä tunnisteta | Työterveyslaitos (ttl.fi)
4) Ihmisaivojen peilautumisjärjestelmät (duodecimlehti.fi)
5) Olen Teams-kuukkeli – miten saan itseni kuriin? | Työterveyslaitos (ttl.fi)
Blogin kirjoittaja Meeri Keurulainen on terveyteen, hyvinvointiin ja ihmisyyteen liittyviä ilmiöitä pohtiva hyvinvointialueen psykologi sekä parhaillaan terveyspsykologian erikoispsykologiopintojen ja väitöskirjaopintojen loppusuoralla.
